Kerro, kerro Linkedin, millainen olen työnantaja
Työnantajamielikuva. Mielikuva työnantajasta. Kun mukana on sana mielikuva, niin aihe kiinnostaa tietenkin meitä tiedonvälitystaktiikoiden taikureita ja mielikuvien maalaamisen mestareita. Perinteisen määritelmän mukaan brändi on se, mitä ihmiset sanovat sinusta silloin, kun et ole itse paikalla. 2000-luvulla on ollut päivän selvää, että brändi tulee todeksi tekojen kautta. Viimeistään 2020-lukuinen keskittymiskyky on lisännyt määritelmään, että tarvitaan tekojen jatkuva sarja. Kaikki tuo pätee työnantajamielikuvaankin: se on puheissa niin kahvihuoneessa kuin alan työntekijöiden someryhmissäkin. Mielikuvaan vaikuttamiseen tarvitaan tekoja ja hyvää viestintää sekä sisäisesti että ulkoisesti. Parhaimmillaan syntyy vetovoimaa ja pitovoimaa ja kassakin kiittää.